Offseason - väliaikaraportti
17.12.2011 11:43

Otetaan tähän väliin pieni kooste, mitä polkua ollaan kulkemassa kohti uutta kautta.

Viralliset asiat: SPU:n syyskokous on takanapäin ja vauhtilajeihin vaikuttavia isompia asioita ovat mm. pitkäaikaisen puheenjohtajan Timo Luostarisen väistyminen unionin johdosta. Isointa nuijaa heiluttaa tästä lähtien aiemmin mm. sääntö- ja tuomarivaliokunnassa vaikuttanut Mika Niskanen. Niskasen vetämään hallitukseen valittiin täpärästi myös vauhtilajien jaostoa alusta asti luotsannut Pekka Haajanen, joka näinollen jatkanee vauhtilajien jaoston nokkamiehenä.

Tilaisuudessa myös palkittiin ansioituneita henkilöitä/seuroja. Vuoden pyöräilijän titteli meni tänä vuonna oikeutetusti Pia Sundstedille. Kultainen Kampi seurakilpailussa voiton vei Ounaksen Pyörä-pojat. Seurat laitettiin järjestykseen sen perusteella, mikä sai eniten uusia lisenssikuljettajia viivalle. Toisen palkinnon vei BMX-buumin myötä Retkikunta Messilä Racing ja DHT täydensi plakettivärisuoransa pronssisella taululla.

Kotimaista kisakalenteria ruuvataan kovalla vauhdilla kisaan, ja sekä DH- että BMX-puolella on luvassa vähän uusia, kansainvälisiäkin kuvioita mikäli kaikki osuu kohdalleen. 

Ulkomailla on myös isoja kuvioita. Freecaster ei enää näytä maailmancupia livenä hinnan noustua, joten päättivät perustaa oman DH1-sarjansa maailmancupin rinnalle. Nyt kuitenkin viimeisin käänne on, että Red Bull olisi ottamassa maailmancupin hallintaansa, joka puolestaan ajaisi sitten Freecasterin sarjan vähän nurkkaan. Lisää aiheesta tästä linkistä.

Ja kun joulu on ihan ovella, niin ensi viikon alkupuolella pamahtaa painosta Polku-lehden kolmosnumero, koitetaan saada mahdollisimman laajalti painettu versio leviämään niin voi joulunpyhinä sitten kahlata läpi entistä tuhdimpaa talvinumeroa.

Muistutuksena vielä aiemmat lehdet: 

Polku Magazine nro 1

Polku Magazine nro 2

 

Viimeksi päivitetty 17.12.2011 11:44