|
|
|
11.09.2011 17:40 |
|
Petrik Jurs otti voiton Kalpalinnassa ajetussa Nappulakumicupin finaalia edeltävässä koitoksessa. Radaksi oli rakennettu kevään Suomi-cupiin verrattuna lähtötornia lukuunottamatta kokonaan eri rata, joka toimikin kilpailussa hienosti. Radalla oli mittaa mäen kokoon nähden yllättävän paljon kellolla mitattuna, mutta mistään hitaasta kannonkierrosta ei voitu puhua. Radalla oli toki muutama haastava tekninen kohta, mutta yleisilmeeltään todella loistava kisabaana sisältäen penkkamutkia, tukkidroppeja, hyppyjä, kivikkoa, offcamber-juurakkoa ja vielä loppuun tiukka polkusuora maaliin, joka toimi näin lyhyen radan päätteeksi hyvin.
Toiseksi Elitessä ajoi Antti Lampen ja kolmanneksi harjoituksissa hurjannäköisiä suorituksia step-up-hyppyristä esittänyt Joonas Riihelä. Mies mäjähti vastapalloon ja jätti varmuuden vuoksi vielä kielen hampaidensa väliin. Otetaan tästä kaikki opiksi ja pidetään suu kiinni hyppiessä. Naisten puolella nähtiin ilahduttava määrä osallistujia eli tarkemmin ilmaistuna viisi kappaletta. Anitra Hirvinen iski jo ensimmäisellä laskulla sellaiset pohjat, ettei muilla tytöillä ollut enää sanottavaa. Ulla Elovaara otti hopeaa ja kilpailu-uransa vasta äskettäin aloittanut Roosa Lindberg oli jo aivan kannoilla ja nappasi pronssia. Tulokset tästä linkistä (.pdf) Medianälkään ensimmäiset makupalat tarjoilee tällä kertaa monille takavuosilta tuttu nimi, Antti Peltola (C)
|
|
|
|
|