|
Tahkolla ajettu TLD DH-Cupin kolmas osakilpailu jatkoi perinteitä, sillä Tahkolla ajettiin taas kilpaa helteisessä ja täysin aurinkoisessa kelissä. Rata oli pienin muutoksin sama kuin viime vuonna ja lähes kahden minuutin jyrkkä ja kivikkoinen rata erotti taas tekijämiehet tusinakuskeista rajulla kädellä.
Toni Berg voitti reilun sekunnin erolla toiseksi ajanutta Aki Färmiä. Nämä kaksi kuskia olivat täysin omaa luokkaansa, mutta seuraavista sijoista käytiin tutusti kamppailua sekunnin sadasosista. Parhaiten tällä kertaa linjansa valitsi Jukka Keinonen, napaten pronssia ennen Vesa Virtaa ja Petri Kuuttia. Junioriluokissa maajoukkuemiehet käyttivät ulkomailta haetun ajotuntuman parhaiten hyväkseen, kun Miikka Lehtinen vei vakuuttavaan tyyliin M18 luokan ennen Antti Lampenia ja Juha Jaakkolaa. M16 luokassa maailmalla rajua jälkeä tehnyt Ville Ormo otti kultamitalin matkaansa varmoin ottein ennen Joonas Lehtistä ja Arttu Söderblomia. Vaativalla ja kovavauhtisella radalla nähtiin myös harjoituksissa lukuisia erittäin rajuja ulosajoja, mutta ilmeisesti suuremmilta vammoilta kuitenkin vältyttiin. Osa kuskeista jäi suoraan Tahkon kisasta kiertämään pohjoisen ajopaikkoja ennen ensi viikonloppuna ajettavaa Vuokatin osakilpailua, joka on samalla myös alamäkiajon SM-kilpailu. SM-mitalit jaetaan sunnuntaina 11.7.2010. Täydelliset tulokset tästä linkistä. Kuvia tapahtumista mm: (C) Arto Paunonen (C) Retkikunta.net / Juho Sipilä (C) Sami Kokko (C) Anton Walden Pistetilanne kolmen ajetun osakilpailun jälkeen nähtävissä tästä.
|