|
|
|
27.06.2010 17:43 |
|
I tävallan Leogangissa ajettiin iXS-Eurooppa cupin toinen osakilpailu edellisen viikonlopun maailmancup-radalla. Suomalaisilla oli maailmancup-osakilpailussa reilusti epäonnea, mutta tänään iXS-finaalissa meno oli täysin toinen. Joukkueen nuorin jäsen, Ville Ormo, joka ainoana juniorina ajaa U17 luokassa (Suomessa M16) otti upean ja täysin ylivoimaisen voiton omassa sarjassaan. Villen aika 4:18.889 oli täysin pitelemätön, sillä toiseksi ajanut Aram Raoof jäi Ormolle yli kaksikymmentä sekuntia. Muut maajoukkuenimet ajoivat Elitessä, jossa niinikään tuli kovaa tulosta. Toni Berg sijoittui erittäin kovia nimiä vilisseessä, hieman alle viisisataa kuskia kaikkiaan sisältäneessä osanottajajoukossa sijalle 10. jääden vain yhdeksän sekuntia kilpailun voittaneelle Trek World Racingin Justin Leoville. Tonin taakse jäi kuitenkin myös esimerkiksi maailmancupin kärkinimiin lukeutuva Filip Polc. Aki Färm jäi Tonille reilut seitsemän sekuntia, sijoitus 21. Antti Lampen, Miikka Lehtinen, Markus Olkkonen ja Eikku Luttinen ajoivat myös hyville sijoille viidenkympin tienoille Elite-sarjan reilun sadanviidenkymmenen kuskin joukossa. Olkkonen oli kisalaskunsa aikana ehtinyt käydä vielä kunnolla kumossakin. Myös Eikulla oli laskun aikana pientä ohjelmaa, mutta erittäin pitkällä ja todella rajuun kuntoon kuluneella radalla pieniä lipsahduksia toki mahtuu jokaiseen suoritukseen. Mastersien (M30) puolella Henrik Karppinen ajoi puolestaan hienosti neljänneksi.
Miehet ELITE | Sijoitus | Nimi | Aika | Ero kärkeen
| 1.
| Justin Leov
| 03:49.718
| | | 2. | Steve Smith
| 03:49.951 | 00:00.233 | | 3. | Nick Beer
| 03:51.162 | 00:01.444
| | 10. | Toni Berg
| 03:58.877 | 00:09.159 | | 21. | Aki Färm
| 04:06.455 | 00:16.737 | | 48. | Antti Lampen
| 04:15.606
| 00:25.888 | | 51. | Miikka Lehtinen
| 04:16.465 | 00:26.747
| | 53. | Markus Olkkonen
| 04:17.738
| 00:28.020 | | 59. | Eikku Luttinen
| 04:21.217
| 00:31.499
| | 88. | Vesa Virta
| 04:33.801
| 00:44.083 |
U17 Male (M16)
| Sijoitus | Nimi
| Aika
| Ero kärkeen
| | 1. | Ville Ormo
| 04:18.889
| | | 2. | Aram Raoof | 04:39.715
| 00:20.826 | | 3. | Matthew Scott
| 04:42.393
| 00:23.504 |
Täydelliset tulokset: http://www.ixsdownhillcup.com/cups-en/european-downhill-cup/leogang-EDC-2010/CupResultsView?event=leogang-EDC-2010 iXS-Eurooppacup jatkuu 3-4. heinäkuuta Sakan Ilmenaussa. Maajoukkue suuntaa seuraavaksi takaisin Suomeen, jossa Suomen kilpailut jatkuvat 3.7. ajettavalla Tahkon osakilpailulla ja SM-mitalit jaetaan viikkoa myöhemmin 11.7. Vuokatin rinteillä.
|
|
Viimeksi päivitetty 28.06.2010 16:20 |
|
|
|
|