Iikka Salmela BMX-cupin ensimmäisen osakilpailun voittoon
14.06.2010 17:47

Pikkuhiljaa Suomessa virallisesti käynnistyvä BMX-racing sai lähtölaukauksen kauteen 2010, kun Turun Kupittaalla ajettiin kolmesta osakilpailusta koostuvan BMX-cupin ensimmäinen osakilpailu lauantaina 12.6.2010. Tuulisessa säässä ajettu kilpailu keräsi paikalle parisenkymmentä osallistujaa, joista kuitenkin ilahduttavasti suuri osa oli erittäin nuoria junioreita. Laji onkin aloittamiskynnykseltään todella helppo, joten toivottavasti portille saadaan jatkossa lisää innokkaita pieniä kisailijoita. Turussa ikähaitari ulottui viidestä vuodesta ikämiehiin, M30 luokasta ylöspäin ei enää tarkkoja lukemia julkaista.

Virallisessa ELITE-luokan BMX-sarjassa Iikka Salmela korjasi potin ennen BMX-racingin Pyöräilyunionin puuhamiestä Jouni Jalkasta. Tommi Lehtonen ajoi pronssipokaalin arvoisesti.

Hieman yllättäen suurin sarja oli BMX:ien M30-sarja, jossa kuuden kuljettajan joukosta parhaaksi Turussa seuloutui Lahden BMX-radalla hurjiä tuntimääriä viettävä Sami Ryttyläinen. Immo Laine ja Aki Korhonen  korjasivat loput pokaalit. 

Yleisellä puolella Kari Wallenius vei voiton ennen Markus Kivistöä ja V-P Jälköä. Junioripuolella yhdistetyissä sarjoissa ykköspokaalin koppasi Antti Lehikoinen (BMX M10) ja Helmi Laine (BMX N10) oli toinen. Kolmanneksi ajoi Mikael Caven (BMX M6) ennen Jaakko Laakolia (BMX M6)

Alkuerien täydelliset tulokset tästä linkistä: http://mountainbike.fi/vauhtijaosto/tulokset/2010/bmx/turku_bmx2010_alkuerat.pdf

Ja lopputulokset: http://mountainbike.fi/vauhtijaosto/tulokset/2010/bmx/turku_bmx2010_lopputulokset.pdf

Cupin pistetilanne ratkotaan kesän kuluessa sääntöjen tarkentuessa, mutta julkaistaan hyvissä ajoin ennen seuraavaa, Mikkelissä 14.8.2010 ajettavaa osakilpailua. Cupin lopullinen järjestys puolestaan ratkotaan Lahdessa 28.8. ajettavassa Finaalissa.

Kuvia Turun kisasta mm. tästä osoitteesta ( (C) Joni Tahkoniemi: http://tahkis.1g.fi/kuvat/20100612_bmx_turku/