|
Kuluvana talvena on ajettu varmasti ennätysmäärä talvikilpailuja. Messilässä ajetun Commencal Winter-Cupin lisäksi on ajettu kilpaa niin Kalpalinnassa, Sappeella kuin Kangasallakin ja vielä on luvassa Kuopion Antikkala ja Jyväskylän Laajavuori. Kalpalinnassa ajettiin lyhyellä mutta haastavalla radalla perinteisen mallinen Talvi-DH, kaksi laskua ja parempi aika voimaan. Rata oli kaivettu metsäosuudelta täysin puhtaaksi lumesta, jopa niin että loppupäässä rataa pöllysi hiekka ja nastat lenteli. Ylivoimaiseen voittoon ajeli vahvassa nousukunnossa oleva Aki Färm (DHT), toiseksi Messilässä kaapin paikan muille näyttänyt Anssi Koskinen (RiiKV) ja kolmanneksi Hollolan metsuri, Visa Malinen (RMR). Heti seuraavana päivänä vaihdettiin vähän formaattia, kun Sappeella ajettiin jo melkein perinteinen Snowcross. Erittäin kovaksi ja jäiseksi saadulla baanalla oli hieno päästellä ja vauhtia oli kerrankin Suomen kisassa riittävästi. Kisailijoiden määrä jäi valitettavan vähäiseksi upeasta kelistä huolimatta. Lopulta 12 kilpailijaa ajoi kisaa ensin viiden arvotun alkueräkierroksen verran, jonka jälkeen kuskit jaettiin pisteiden mukaan A- ja B-finaaliin, jotka ajettiin kuuden miehen lähtöinä. A-Finaalissa ensimmäisenä maaliin ehti Visa Malinen (RMR), perässään Risto Pullinen ja Aki Färm (DHT). Kuvia Sappeen tapahtumasta täällä.
Winter King of Calpis 13.3.2010 - TULOKSET
Juniorit (k16) Number Name Time 1 Time 2 Best 34 Riku Länsiö 0:31.60 0:29.29 0:29.29 19 Ville Ormo 0:30.38 0:29.84 0:29.84 33 Arto Vähä-anttila 0:51.55 0:36.17 0:36.17 32 Aku Linnero 0:46.41 0:48.22 0:46.41 27 Olli Majala 0:36.02 0:39.10 0:36.02 Miehet yleinen 23 Aki Färm 0:25.09 0:24.64 0:24.64 31 Anssi Koskinen 0:25.73 0:40.96 0:25.73 17 Visa Malinen 0:27.20 0:41.28 0:27.20 15 Jukka Keinonen 0:27.45 0:27.48 0:27.45 35 Aki Romppanen 0:28.45 0:27.53 0:27.53 24 Janne Tuovinen 0:27.58 0:28.59 0:27.58 21 Miikka Lehtinen 0:29.37 0:27.89 0:27.89 29 Antti Lampen 0:27.97 0:31.80 0:27.97 22 Vesa Virta 0:28.23 0:28.65 0:28.23 18 Eikku Luttinen 0:29.81 0:28.83 0:28.83 16 Juho Sipilä 0:29.93 0:30.69 0:29.93 26 Hannu Salin 0:29.96 0:30.50 0:29.96 25 Aku Hjelm 0:30.09 0:56.73 0:30.09 28 Juha Jaakkola 0:30.81 0:44.10 0:30.81 20 Tero Salokuusi 0:32.46 1:34.54 0:32.46 30 Mikko Lampen 0:54.81 0:51.33 0:51.33 Sappee Snowcross 14.3.2010 - TULOKSET1. Malinen Visa 2. Pullinen Risto 3. Färm Aki 4. Keinonen Jukka 5. Lehtinen Miikka 6. Sipilä Juho 7. Virta Vesa 8. Haapaniemi Arttu 9. Romppainen Aki 10. Pohjonen Paavo dnf Mäenpää Juuso dns Leppimaa Jarkko Videot Kummastakin kisasta löytyy myös videokoostetta. Joonas Vinnari (Dirt-Street Productions) oli paikalla Kalpalinnassa ja Sappeelta matskut tuotti saman bändin kypäräkamera, joka oli viritetty Aki Färmin kypärään. DSP hoitaa muutenkin Akin mediahommia ihan uudella tasolla, katsokaapa miehen blogi: http://www.akifarm.com Winter King of Calpis 2010 from DSP Media on Vimeo. Sappee SnowX 2010 from DSP Media on Vimeo. |