Kotimaan kisakausi käyntiin Messilässä
14.02.2010 17:59

Kaikkien aikojen kisakauden 2010 avasi tänä vuonna Messilä Bike Parkissa järjestetty Commencal Winter-Cupin ensimmäinen osakilpailu. Kaikenkaikkiaan 51 kuskia kisaili kauden ensimmäisistä sijoituksista, vaikka pakkastakin oli kymmenen asteen tienoilla ja melko erikoinen sää takasi sen, että pehmeää riitti. Järjestävän seuran Retkikunta Messilä Racingin ratapartio teki kuitenkin ihan uskomatonta duunia lapioidessaan rataa auki viikkotolkulla ennen kisaa ja erityisesti kisan aikana aivan hiestä märkinä.

Kovinta kyytiä lumen keskellä pöllytteli Anssi Koskinen (RiiKV), joka oli heti löytänyt näköjään oivan tuntumaan aivan pakasta vedettyyn Specialized Demoonsa. Riihimäkeläinen vei voiton kolmen kymmenyksen turvin ennen maajoukkekonkari Aki Färmiä (DHT), joka on näköjään tälle kaudelle vienyt kalustopanostuksen ihan uusille tasoille. Miehen Commencal oli maalattu toiselta puolelta pinkiksi ja toiselta puolelta keltaiseksi, kuten miehen ajovarusteetkin. Jari Karjalainen (DHT) yllätti itsensäkin ajamalla toisella laskullaan kolmanneksi.

Junioripuolella oli myös hyvää kuhinaa, mutta odotetusti maajoukkuekasvot pitivät pintansa. Antti Lampen (HyPy) vei m18 sarjan nimiinsä, mutta erityisen kovaa jälkeä teki m16-luokan voittanut Ville Ormo (DHT), joka olisi ajallaan voittanut m18 sarjan ja ollut jopa ELITE-luokassa viides.

Täydelliset tulokset löydät tästä.

 

 

 

Kuvia tapahtumasta mm. näissä osoitteissa:

Mikko Hallikainen, Moneyshot.fi

Vesa Kälviäinen, vk-photography.net

Retkikunnan pojat, Markus Palminen & Tatu Heman

Lisää Retkikunta-supportia: Pauli Vartiainen

http://s960.photobucket.com/albums/ae84/finjester/Commencal%20Winter%20Cup/

http://picasaweb.google.fi/kuvatuska/TalviDH#

http://www.akifarm.com

http://dirtmountainbike.com/news/finnish-winter-series.html