Tommi Lehtonen BMX-avauksen paras Turun Kupittaalla
25.05.2011 10:37

 

BMX-Racing Cup avattiin aurinkoisessa säässä Turun kupittaalla Lauantaina 21.5. Turkuun oli kevään aikana saatu oma neljän kuljettajan lähtöportti ja rata oli harjailtu erittäin nopeaan kuntoon. Rataa ei oltu muutettu viime vuodelta, mutta teknisesti helpohko rata sopikin erittäin hyvin kauden avaukseen. Järjestelyt olivat sujuvat pienestä toimitsijamäärästä huolimatta, edes kuuluttajan puuttuminen ei häirinnyt kun paikkaamaan saatiin viiden minuutin varoitusajalla TVC:n Asko Angervo. Kuulutus hoitui lähtöjenjärjestelyn ohessa ja kuljettajat pysyivät ajan tasalla.

Kuljettajia kilpailussa oli edelliskauden avaukseen nähden tuplasti eli 36 kappaletta. Huomattavin kasvu oli lisenssiluokissa Miehet (3kpl->13kpl) ja Cruiser M/N-30 (1kpl->5kpl). Myös harrasteluokassa oli mukavasti osallistujia, enemmän kuin puomille kerralla mahtui. Muissa luokissa jouduttiin toistaiseksi yhdistelemään eri luokan kuljettajia samoihin eriin. Juniorien yhdistetyissä lähtöryhmissä M/N-10 ja M/N-12 voittaja ratkesi kolmen erän yhteistuloksella. Kaikissa luokissa ajettiin kolme alkuerää kuljettajaa kohden ja päivän päätteeksi finaalit. Miehet ajoivat tämän lisäksi semifinaalin ja B-finaalin, joten kilpalähtöjä nähtiin päivän aikana yhteensä 42 kappaletta. Tapahtumaa siis riitti.

Tulokset tästä linkistä (.pdf)

Kauden ennakkosuosikki Tommi Lehtonen (RMR) lunasti odotukset ja voitti kaikki ajamansa erät, ensimmäistä alkuerää lukuunottamatta. A-Finaalissa Tommin kannoilla toiseksi ajoi Hannu Salin (DHT) teknisesti hienolla ajolla. Kolmas sija ratkesi toiseksi viimeisellä suoralla kun Jani Vesikko (TaBC/Bike King) väänsi voimalla showopuolelta tutun Eki Vainikan (RMR) ohitse.

Yli kolmekymppisten Cruisersarjassa Meeme Kuuse (MTBCF) korjasi virheettömän potin ja vei kaikki ajamansa erät. Alkuerien kakkonen Jari Laitinen (OriToive) piti sijoituksen myös finaalissa. Vesa Repo (RMR) paransi sijoituksen alkuerien neljännestä finaalissa pronssiksi.

Junioripuolella luokassa M/N-12 Antti Lehikoinen (TVC) ajoi sijat 1+1+2 ja vei voiton. Senni Lehti (MTB-Turku) näytti viimeisessä erässä pojille ajamisen mallia ja viimeisen erän voitto oikeutti kakkossijan. Jesse Angervo (TVC) jäi tasaisessa luokassa pronssille)

Luokassa M/N-12 kilpailtiin Orimattilan nopeimman junnun tittelistä, Orimattilan poikien lisäksi mukana oli myös Senni Lehti (MTB-Turku). Finaalin voitti Antti Alaputto (RMR), toiseksi ajoi Aki Ristola (OriToive) ja kolmanneksi Eetu Suni (OriToive).

Harrasteluokan voiton nappasi paikallinen Aku Mäntynen vaatimattomasti farkuissa ja "temppupyörällä". Erän voitosta nähtiin tiukka kilpailu, jossa Pasi Hänninen (RMR) jäi toiseksi. Vesa Viljanen (RMR) ajoi kolmanneksi.

Päivän "sekalaiset" lähtöryhmässä Nikke Laine (MynTo) vei voiton finaalissa ja korjasi luokan M/N-16 pisteet mukaansa. Markus Kivistö (TDS) oli finaalin kakkonen voittaen siten MTB-luokan ja jättäen Miro Kötön (RMR) erän kolmanneksi ja MTB-luokan kakkoseksi. Paremmin pidemmistä pyöräilykilpailuista tunnettu Katariina Laakkonen (IK-32) oli päivän ainoa kuljettaja luokassa Naiset.

Cupin pisteisiin lasketaan neljä parasta tulosta viidestä kilpailusta, joten pistejahtiin ehtii vielä mainiosti mukaan. Seuraava kilpailu ajetaan Lahdessa 11.6.

Mediaa

Retkikunnan kuvasaalis (C) Juho Sipilä

Videoita: 

Harrastesarja:
http://www.youtube.com/watch?v=d7omhcFkQrc

Elite - B-finaali
http://www.youtube.com/watch?v=UIpyl9y9SSY

Elite - Finaali
http://www.youtube.com/watch?v=Cr6crsp6vdM
 

Viimeksi päivitetty 25.05.2011 12:07